lauantai 1. syyskuuta 2012

Loimaan nopean shakin kisa la 8.9


Nopean shakin kisaan ilmoittautuneita löytyy Forssan blogin puolelta.
Samoin linkki kilpailukutsuun.

Loimaan kisan ilmoittautuneita

torstai 9. elokuuta 2012

Kuvia joukkuepikapeleistä


Kuva 1. Samaan kuvaan on sattunut 9/12 Loimaan edustajaa. Etualalla myös tuttuja salskilaisia. (Kuva, Jyri Juuti)


Kuva 2. Yleisnäkymä Porin urheilutalolta kertoo shakkikesän eniten joukkoja liikuttavasta kilpailusta (Kuva, Jyri Juuti).


lauantai 31. maaliskuuta 2012

SalSK-LoimSK 2-2

SuomiCupissa hienosti tasapeli SalSK-LoimSK 2-2

SuomiCupin ensimmäinen kierros pelattiin Salon ja Loimaan kesken viimevuotiseen tapaan. Maaliskuun viimeisenä päivänä Loimaalaiset venyivät 2-2 tasapeliin ja Salo pääsi jatkoon vain vertailun turvin. Viime vuotiseen 0-6 tappioon nähden Loimaan pelurit venyivät hienosti,

Ensimmäisenä päättyi minun ja Jari Järvenpään peli 7. siirron sopuiluun, kuten usein vanhaa seuraa vastaan pelatessa tapahtuu. SalSK kuittasi nopeasti johtopisteen, kun Kaitsu erehtyi Samulia vastaan loppupelissä epäedulliseen vaihtoon, Tarjolla olisi ollut tasaväkinen torniloppupeli, mutta suunnitelman muuttaminen koitui tappioksi. Pian myös Marko ja Raino Tötterström laskivat aseensa. Marko oli päässyt tuttuun skandinaavisen muunnelmaan mustilla, jossa Raino joutui pitkään miettimään ja tarjosi tasapeliä.
Pian myös Jarkko joutui antautumaan, kun hieman hankalassa asemassa Juho Pellon ratsuhaarukointi jäi huomaamatta. SalSK oli siis neljän pelin ollessa kesken vakuuttavassa 2-0 johdossa.

Janne toi kavennuksen vietyään hyvästä hyökkäysasemasta valkeat värinsä voittoon. Timo Vierjoen avaus mustilla kääntöväri Blumenfeldia vastaan oli johtanut liian ahtaaseen asemaan sotilaan edusta huolimatta. Hannu Pihlajasalo oli vaihtanut Akia vastaan laadun kahteen sotilaaseen, mutta Akin asema näytti olevan muutoin kunnossa. He sopivatkin tasapelin testaamatta, oliko jommalla kummalla edun mahdollisuuksia.
Tommi oli ollut vaikean näköisessä asemassa keskipelissä menettäen sotilaan, mutta pääsi Re4-siirrolla peliin mukaan ehdottaen samalla tasapeliä. 2-1 johdossa salolaiset huomasivat tasapelillä varmistavansa vertailuvoiton, joten Erkki ei riskeerannut teräväksi muuttuneessa asemassa.

Viimeisessä pelissä Pasi pelasi hyvin tuoretta shakkimestari Juha Hynnistä vastaan ja onnistui lopulta tekemään voittoisan läpimurron daamisivustalla.




SalSK - LoimSK 2-2

Jari Järvenpää - Tapio Salo ½-½
Hannu Pihlajasalo - Aki Nokso-Koivisto ½-½
Juha Hynninen - Pasi Mellin 0-1
Samuli Nieminen- Kaj Erlund 1-0
Juho Pelto - Jarkko Hellström 1-0
Raino Tötterström- Marko Kovumäki ½-½
Timo Vierjoki - Janne Kaseva 0-1
Erkki Haanila - Tommi Tuomola ½-½

Vertailupisteet lasketaan seuraavasti:
3 pöydän voitosta Loimaalle 6 p ja 7. pöydän 2 p. = 8 pistettä
4. ja 5. pöydän voitoista Salolle 5 ja 4 p = 9 pistettä

Eli vertailupistein 9-8 SalSK jatkoon.



Kuva 1. Pelit alkamassa ja joukkueiden linjat valmiina.

maanantai 6. helmikuuta 2012

VL-kisan tulokset

INTERMEDIATE RANKING after 5 rounds
Cross-table (players' numbers in order of ranking) Points Buchholz Buchholz
1. Tuominen Risto TuTS 4.5 15.0 9.50
B+ 9 W+ 2 B+ 5 W+ 3 W= 4
2. Liimatainen Jero TuTS 3.5 13.5 7.50
W+ 12 B- 1 B= 6 W+ 9 W+ 7
3. Mikkonen Harri AkaaS 3.5 13.0 7.50
W+ 13 B+ 11 W+ 7 B- 1 W= 5
4. Alho Sauli VammSK 3.0 15.0 8.50
B- 5 B+ 10 W+ 8 W= 6 B= 1
5. Valkama Eero TSY 3.0 14.5 9.00
W+ 4 B+ 14 W- 1 B= 7 B= 3
6. Torkkola Henri LahS 3.0 12.5 7.50
W+ 10 B- 7 W= 2 B= 4 B+ 12
7. Erlund Kaj LoimSK 2.5 15.5 9.50
B+ 8 W+ 6 B- 3 W= 5 B- 2
8. Mollgren Tage TSY 2.5 10.0 6.00
W- 7 B+ 13 B- 4 W+ 12 B= 9
9. Öhrnberg Mikael TSY 2.0 14.0 8.00
W- 1 B= 12 W+ 11 B- 2 W= 8
10. Leino Pauli EurSK 2.0 10.0 6.00
B- 6 W- 4 W= 13 B= 11 W+ 14
11. Hellström Jarkko LoimSK 2.0 9.5 5.00
W= 14 W- 3 B- 9 W= 10 B+ 13
12. Vierjoki Timo SalSK 1.5 12.0 7.50
B- 2 W= 9 B+ 14 B- 8 W- 6
13. Haanila Erkki SalSK 1.0 11.0 6.50
B- 3 W- 8 B= 10 W= 14 W- 11
14. Rantanen Veikko AkaaS 1.0 9.5 5.50
B= 11 W- 5 W- 12 B= 13 B- 10

INTERMEDIATE RANKING after 5 rounds
Cross-table (players' numbers in order of ranking) Points Buchholz Buchholz
1. Tammi Tauno EurSK 4.5 14.5 9.00
B+ 6 W+ 9 B+ 7 W+ 2 B= 3
2. Nyman Oskari LoimSK 3.5 18.0 10.50
B+ 3 W+ 6 W+ 5 B- 1 W= 4
3. Koivumäki Marko LoimSK 3.5 13.5 8.00
W- 2 B+ 13 W+ 8 B+ 10 W= 1
4. Paasikangas Eino LoimSK 3.5 13.0 7.50
W+ 10 B- 5 B+ 9 W+ 11 B= 2
5. Tuomola Tommi LoimSK 3.5 11.5 8.00
B+ 14 W+ 4 B- 2 W= 7 B+ 10
6. Virta Aare SalSK 3.0 11.5 7.00
W- 1 B- 2 B+ 14 W+ 9 B+ 12
7. Torvi Markku SalSK 2.5 14.0 8.00
B+ 12 W+ 11 W- 1 B= 5 W- 8
8. Nyman Janne LoimSK 2.5 9.5 6.00
B- 9 W+ 14 B- 3 W= 12 B+ 7
9. Rantamo Keijo TuTS 2.0 14.5 9.00
W+ 8 B- 1 W- 4 B- 6 W+ 13
10. Tuominen Kari TuTS 2.0 14.0 9.00
B- 4 W+ 12 B+ 11 W- 3 W- 5
11. Kivimäki Raimo LoimSK 2.0 9.0 5.50
W+ 13 B- 7 W- 10 B- 4 B+ 14
12. Nokso-Koivisto Marku LoimSK 1.5 11.0 7.00
W- 7 B- 10 W+ 13 B= 8 W- 6
13. Lehtinen Elias LoimSK 1.0 9.0 5.50
B- 11 W- 3 B- 12 W+ 14 B- 9
14. Lehtinen Joose LoimSK 0.0 12.0 7.50
W- 5 B- 8 W- 6 B- 13 W- 11

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Loimaan kisan tuloksia

Tulokset:


A-ryhmä
1.Risto Tuominen TuTS 4½/5
2-3 Harri Mikkonen AkaaS ja Jero Liimatainen TuTS 3½

Henri Torkkola LahS 3
Sauli Alho VammSK 3
Eero Valkama TSY 3
Tage Mollgren TSY 2½
Kaj Erlund LoimSK 2½
Mikael Örhnberg TSY 2
Pauli Leino EurSK 2
Jarkko Hellström LoimSK 2
Timo Vierjoki SalSK 1½
Veikko Rantanen AkaaS 1
Erkki Haanila SalSK 1

B-Ryhmä
1. Tauno Tammi EurSK 4½/5
2-5 Marko Koivumäki LoimSK 3½
2-5 Eino Paasikangas LoimSK 3½
2-5 Oskari Nyman LoimSK 3½
2-5 Tommi Tuomola LoimSK 3½

Aare Virta SalSK 3
Markku Torvi SalSK 2½
Janne Nyman LoimSK 2½
Keijo Rantamo TuTS 2
Kari Tuominen TuTS 2
Raimo Kivimäki LoimSK 2 
Markus Nokso-Koivisto LoimSK 
Elias Lehtinen LoimSK 1
Joose Lehtinen LoimSK 0


Kierrostuloksia voi tarkastella Shakkifoorumista:






tiistai 31. tammikuuta 2012

Ilmoittautuneita viikonloppukisaan

Loimaan 4-5 helmikuuta pelattavaan kisaan on tiedossa seuraavia ilmoittautumisia:

Tilanne 3/2 18:00
Risto Tuominen TuTS
Sauli Alho VammSK
Mikael Öhrnberg TSY
Tage Mollgren TSY
Eero Valkama TSY
Jero Liimatainen TuTS
Keijo Rantamo TuTS
Kari Tuominen TuTS
Kimon Nikolakaros TuTS
Tauno Tammi EurSK
Pauli Leino EurSK
Timo Vierjoki SalSK
Markku Torvi SalSk
Harri Mikkonen AkaaS
Veikko Rantanen AkaaS
Henri Torkkola LahS

Kaj Erlund LoimSK
Raimo Kivimäki LoimSK
Eino Paasikangas LoimSK
Marko Koivumäki LoimSK
Tommi Tuomola LoimSK
Oskari Nyman LoimSK
Janne Nyman LoimSK
Markus Nokso-Koivisto LoimSK
Joose Lehtinen
Elias Lehtinen

Jarkko Hellström LoimSK ?